Ranne turtana takaisin arkeen

No niin ne Metropolia 3D-pääsykokeet sitten olivat ja menivät. Kaksi päivää menivät todella nopeasti ja tehtävää todellakin riitti. Ehkä melkein liikaakin. Ensimmäinen haaste tuli eteen jo ennen kuin pääsi koululle asti. Juna-aseman leheisyydessä tuntui olevan paikka jos toinenkin remontissa ja sai hieman etsiskellä, että mistäs välistä sitä pääsisi livahtamaan oikeaan suuntaan. Muut pääsykokelaiset tunnisti hyvin katukuvasta suurien lehtiöiden ja taidetarvikekassien perusteella. Tietysti monilla oli myös sama jännittynyt ja eksynyt ilme kuin itsellänikin. Perille päästiin reippaasti etuajassa, joten sitä ehti kivasti keräämään paniikkia istuessaan audiotoriossa odottamassa infon alkua.

Infossa sitten heiteltiinkin melkoisia lukuja. Melkein 300 hakijaa, joista 66 pääsi pääsykokeisiin ja näistä vain alle parikymmentä onnekasta saisi opiskelupaikan. Oliko kukaan muu hieman hämmentynyt, sillä Metropolian sivuilla ilmoitettiin hakupaikoiksi lähes 60? Olikohan kyseessä kaikkien viestinnän alojen opiskelupaikat yhteensä? Itsekin silloin ihmettelin tuota suurta lukua, mutta ilmeisesti se oli kuin olikin virheellinen.

Sitten sitä päästiinkin asiaan. Ensimmäisenä päivänä annettiin tehtäväksi peräti kaksi tehtävää. Ensimmäinen ajatus taisi olla: "Tämä kaikkiko pitäisi ehtiä tekemään???" Piti keksiä innovatiivinen palikkasarja ja kehittää siitä vielä kaksi hahmoa ja tehdä niistä A3-kokoinen kuva?? Ja ei se edes riittänyt. Lisäksi piti tehdä toisesta hahmosta vielä kokoamisohjekin. Paniikki alkoi kivasti kutitella selkäpiitä, mutta ei kun kynä paperille ja piirtämään. Ihme kyllä aika riitti. En voi sanoa olleeni täysi tyytyväinen lopputuloksiin, mutta eivät ne kai nyt täysin huonotkaan olleet. Olen aika hidas piirtäjä ja en todellakaan parhaassa elementissäni noin tiukilla aikarajoituksilla, mutta onnistuin.

Sitten kotiin lepäämään ja nauttimaan viimeisestä lämpimästä päivästä hetkeen. Stressaaminen olikin käynyt kunnolla voimille sillä otin jopa harvinaiset päiväunetkin.

Mutta koitos ei toki ollut ohi. Seuraava aamu koitti pian ja uusi haaste läimäisiin eteen. Ja tämä tehtävä olikin valtava. Useita hahmoja, mielikuvituksellinen ympäristö ja näistä vielä 6-8 kuvaa??? Kylmähiki nousi otsalle kun tuijotin kelloa ja mietin, miten saan tuon kaiken valmiiksi vain seitsemässä tunnissa. Onneksi inspiraatio iski nopeasti ja kynä alkoi sauhuamaan. Tajusin kuitenkin pian, että värillisiä kuvia en tulisi saamaan aikaan annetun ajan puitteissa. Mustavalkoisuus hieman harmitti, mutta ajattelin että parempi sekin kuin tökerö väritys. Olisin tietty voinut olla fiksu ja säästää aikaa pienemmillä kuvilla ja olisin toki voinut olla ahnehtimatta, sillä pääsyin lopulta tekemään kahdeksan kuvaa.

Jossain välissä piti lähteä hetkeksi haastatteluun, joka harmikseni oli kuin olikin ryhmähaastattelu, joissa en voisi sanoa viihtyväni. Hermostus kasvoi kun sitä istui jakkaralle odottamaan kysymyksiä. Tilannetta ei omalta kannaltani helpottanut lainkaan se, että jouduin vastaamaan jokaiseen kysymykseen ensimmäisenä ja näin minulle ei juuri annettu aikaa miettiä vastauksia. Toivottavasti en kuulostanut täysin typerältä...

Lopulta kaikki olikin jo ohi ja aika lopussa. Rannetta särki ja mieli oli aika tyhjä kun tuijotin päivän tuotoksia edessäni. Niiden vain olisi kelvattava. Kokosin siis kamppeeni ja poistuin paikalta.

Pääsykokeista jäi itselleni hyvin ristiriitaiset tunnelmat. Tavallaan tuntui, että kai ne menivät ihan hyvin, mutta toisaalta taas ei. No tällaista se muistaakseni oli silloin aikoinaan kun viimeksi kävin pääsykokeissa. Nyt ei auta kun odottaa. Parempi olisi varmaan vain työntää tämä nyt mielenperuikoille ja katsoa asiaa sitten kun tulokset tulevat.  Sitten joko iloitaan tai surraan.

Otin töistäni muutaman nopean kännykkäkamerakuvan, joiden laatu kyllä oli suoraan sanoen huono. En taida kuitenkaan olla valmis jakamaan tuota tuskallista aineistoa... Ainakaan vielä.

Hirmuinen on väsy. Onneksi huomenna ylimääräinen vapaa, jonka taidan viettää nukkuen. : )